Sisältölaatikko

L o t t a W e n n ä k o s k i

Yhteystiedot

lotta.wennakoski@gmail.com

Suorat luvut

Miksi rahasta puhuminen on niin vaikeaa? Miksi ihmeessä juuri se on niin intiimiä, vaikka näin sosiaalisen median aikakautena paljastamme muutoin kivutta itsestämme yhtä ja toista? Entä jos puhuttaisiinkin vaihteeksi aiheesta ihan suorin selin ja luvuin? 

Itse päätin tehdä niin viimeksi tilanteessa, jossa tuttavani taas kerran valitteli tulotasoaan - arkkitehdit ovat kuulemma surkeasti palkattuja. Rykäisin ja kerroin säveltäjän tienaavan tilausmaksuilla yleensä noin 500-1000 euroa kuussa - silloin kun tilauksia on. Moni säveltää ilmankin. Teoston tilastot tietävät taas puolestaan kertoa, että musiikintekijöiden vuosittaiset tekijänoikeustulot sijoittuvat tavallisimmin 1000 ja 5000 euron välille. Apuraha tulee siis poikkeuksetta todelliseen tarpeeseen, silloin kun ja jos sellaisen saa. Freelance-säveltäjä koettaakin useimmiten kartuttaa vaatimattomia tulojaan musiikkialan silpputöillä, joihin hänellä onkin mukavasti tietotaitoa. 

Täsmällinen rahapuhe tehosi ainakin kyseiseen tuttavaani, joka hiljeni välittömästi. Sain rauhassa listata ilmoille muita työsuhteisen itsestäänselvyyksinä pitämiä ylellisyyksiä, joista freelancer vain haaveilee. Näin kesäaikaan tuli ensimmäiseksi mieleen palkallinen vuosiloma, ja heti toisena työterveyshuolto. Lomarahoja saavat kai kaikki palkansaajat, ja erilaisia muita lisiä nauttivat useat niitäkin. Joillakin työpaikoilla sitten on jopa kulttuuri- ja liikuntaseteleidenkin kaltaisia pieniä ylimääräisiä iloja, muista työsuhde-eduista puhumattakaan.

Yleisöni katse alkoi harhailla viimeistään silloin, kun pääsin työeläkemaksuun. Yrittäjäksi "pakotettu" freelancerhan joutuu maksamaan pakollista eläkemaksua 22,5 prosenttia tuloistaan, kun taas tavallinen palkansaaja selviää viiden prosentin nipistyksellä. Ei siis ihme, että moni freelancer ei vain maksa - tai venyy töin tuskin minimimaksuun. Sekin on jo 1 600 euroa vuodessa. Maksamatta jättäminen on tietenkin lainvastaista ja tulevaisuutta ajatellen myös tyhmää, mutta kun ei kerta kaikkiaan ole varaa. Samainen eläkemaksu määrittelee myös freelancerin sosiaaliturvan, joten olot tukaloituvat viimeistään sairastuessa. Eläkemaksua on tullut maksettua ehkä liian vähän, ehkä ei ollenkaan, ja sairauspäiväraha jää minimiin. Ei ihme, että freelancereista joka kuudes elää Suomessa köyhyysrajan alapuolella.

*

Kerroin myös freelancereiden usein tuntevan työkuvioissa itsensä alemman kerroksen väeksi. Työelämä tuntuu pyörivän kuukausipalkkaisten ehdoilla, vaikka freelancereita on koko ajan enemmän ja ihan uusillakin aloilla. Otan mitättömän mutta kuvaavan esimerkin omasta elämästäni: musiikkiyliopistomme maksoi satunnaisesta lautakuntatyöstä korvauksen viiden kuukauden päästä siitä, kun työ oli tehty. Kuukausipalkalliselle tällä ei kai sitten ole mitään väliä, mutta vailla säännöllisiä tuloja elävälle moinen on valtavan pitkä aika. 

Silpputyökään ei aina lyö leiville. Omasta työstä tai uudesta teoksesta on esimerkiksi aina mukava käydä puhumassa, mutta puhetilaisuuksista korvataan harvoin muuta kuin kuluja. Jaan myös mielelläni asiantuntemustani korvauksettakin erilaisissa yhteyksissä. Kolikon toinen puoli on kuitenkin se, että freelancer menettää samalla "kallisarvoista" työaikaa oman pääkutsumuksensa parissa. Monet projektit puolestaan vaativat perusteellista suunnittelua, ja palaveeratessa kuluu tunteja ja päiviä ennen kuin työstä on edes varmuutta saati tuloja. 

Luottamustehtäviäkin on monenlaisia. Ääriesimerkkinä olkoon valtion taidetoimikuntalaitos, jossa moni freelancerkin toimii vertaisarvioitsijana. Työ on arvokasta ja vastuullista. Kokoukset kestävät yleensä viidestä kahdeksan tuntiin, ja olenpa monesti ollut paikalla tauotta kellon ympärikin (vessassa saa käydä, mutta tarjoilua nautitaan keskustelun katkeamatta). Kokouspalkkiota maksetaan kuitenkin korkeintaan kolmesta tunnista, eikä hakemusten lukemisesta ei saa lainkaan korvausta. Kolmensadan apuraha-anomuksen lukemiseen hupsahtaa helposti muutama kokonainen työpäivä toimikunnan tiloissa istuen, ja kokoustamisen jälkeen kolmen työpäivän kokonaissaldoksi tulee siis lopulta yksi kokouspalkkio. Se on 70 euroa. 

*

Tuttava oli alkanut haukotella, ja ymmärsin itsekin miksi emme halua puhua rahasta suoraan. Päivänvaloon tuoduissa luvuissa ei enää olekaan mitään mehevää. Paljon kutkuttavampaa olisi ruikuttaa ja juoruilla, väläytellä epäkohtia ja tonkia salaisuuksia. Toivomme salaa että rahapuhe haisisi, mutta numerot vain ovat. Ihan ilman hajua.

Julkaistu Rondo-Classic  -lehdessä elokuussa 2012