Sisältölaatikko

L o t t a W e n n ä k o s k i

Yhteystiedot

lotta.wennakoski@gmail.com

Toiset mielet

Mitä sanoisitte musiikkiteoksesta, jonka kokoonpano käsittää harpun, celestan, lyömäsoittimet, valosuunnittelun sekä yläosattomissa esiintyvän naiskuoron? Entäpäs sinfoniaorkesterikappaleesta, jossa kuullaan banaaleja arkiääniä herätyskellosta kahvinkeittoon ja portaissa astelusta olutpullon avaamiseen, röyhtäyksestä puhumattakaan? 

Olen päässyt mukaan varsin erityiselle festivaalille. Yhdeksänpäinen kansainvälinen säveltäjäjoukko viettää ensin muutamia päiviä Djerassin taiteilijaresidenssissä Kaliforniassa, ja siirtyy sitten loppuviikoksi San Franciscoon pitämään ja kuuntelemaan konsertteja. Maaseutuolosuhteet entisellä karjatilalla ovat sanalla sanoen ainutlaatuiset. Syödään luomuruokaa ja retkeillään hengästyttävän korkeilla rinteillä. Tilalla oleskelleet taiteilijat ovat tehneet luonnon helmaan veistoksia, isoja ja pieniä, joita putkahtelee esiin odottamattomissa paikoissa. Puhelimet eivät toimi. Illalla pelataan lautapelejä. Oman asuinsijani, laatikkoa muistuttavan puumökin seinä on kokonaan ikkunaa. Siitä avautuu näkymä alas laaksoon, jossa siintää valtavanpaksuisia punapuita. Korkeita kukkuloita polveilee vihreinä ja ruskeina, ja taaimmaisten takana aukeaa Tyyni Valtameri. Rinteessä muutaman kymmenen metrin päässä astelee joka päivä rauhallisia peuroja. Naapurissa asuu Neil Young - Amerikassa jotakuinkin kaikki on mahdollista. 

*

Jokainen esittelee vuorollaan musiikkiaan ja vaikutteitaan toisille. Tyylien kirjo kukoistaa. Joku aloittaa Jimi Hendrixillä, toinen Edvard Griegillä. Yläosattomalle naiskuorolle on aikanaan säveltänyt joukon vanhin, tyylikäs herrasmies Harold Budd, joka kertoo kuitenkin lopulta päätyneensä kieltämään muusikoilta kyseisen esiintymisasun. Japanilais-amerikkalainen Ken Ueno on ensin kokeillut sotilasupseeriuraa, mutta siirtynyt sitten säveltämään spektraalityyliin orkesterille ja kurkkulaulajalle, jollaisena toimii hän itse. Suomessakin vieraillut Ikue Mori puolestaan ujostelee turhaan "nuottisäveltäjien" keskellä; hänen kappaleensa ovat iloisesti ja kekseliäästi prosessoitua rumpukonemusiikkia. Norjalaiskollega Øyvind Torvundin kappaleessa hardangerviulisti saa seurakseen rajuhkon tietokonepeliäänimaailman, pitkälle muokattuna ja paloiteltuna tosin. Säveletön, arkitapahtumia samplerilla ja soittimilla luukuttava teos on puolestaan tanskalaisen Simon Steen-Andersenin tuotantoa. Oman aikamme Sinfonia domestica, ajattelen. 


Other Minds -festivaali järjestetään nyt 17. kerran, ja sen osanottajina on ollut amerikkalaisen musiikin kermaa Philip Glassista Conlon Nancarrowhon ja Terry Rileyyn. Kaiken yllä leijuu kokeellisen musiikin isän, John Cagen, henki. Jos säveltäjien noin yleensä katsotaan kykenevän säveltämään musiikkia omassa päässään, Cage puolestaan sävelsi erään letkautuksen mukaan "toisten ihmisten päissä" tai mielissä. Siitä festivaalin nimi. Cagen musiikki siis ikään kuin syntyy (tai säveltyy) kuulijan mielessä, kuuntelukokemuksessa, vaikka pelkästä kuuntelemisesta puhuminen taitaa sekin olla liian rajoittunutta. Kyse on pikemminkin ajattelusta - ja vielä enemmän elämästä ylipäätään. Värähtelystä, jona musiikki itsensä ilmaisee. "Mielimusiikkiani on se mitä en ole vielä kuullut. En kuule musiikkia jota kirjoitan. Kirjoitan kuullakseni musiikkia jota en ole vielä kuullut." 

*

Cagen syntymästä on tulevana syksynä kulunut vuosisata. Festivaaliohjelmassa hänen perintöään kunnioittaa suorimmin kapellimestarinakin tunnetun John Kennedyn teos, jossa kaksi lyömäsoittajaa paukuttaa erilaisia roskalaatikoista löydettyjä muoviesineitä kuten eväsrasioita tai isoja jogurttiastioita. Soitinvalikoima vaihtelee esityksestä toiseen, kun osa purkeista hajoaa teoksen tiimellyksessä ja on näin kierrättänyt itsensä musiikiksi. Villi, kokeellinen ja tyylitajuinen paukuttaja on myös New Yorkista saapunut Tyshawn Sorey, joka esittäytyy lyömäsoitinimprovisaatioilla. Niin ikään kovin amerikkalaiselta kuulostaa korvissani Münchenissä asuvan Gloria Coatesin musiikki, joka yhdistelee mikrotonaalisuutta ja glissandoja ylipitkitettyyn toisteisuuteen. Puolen tunnin jousikvartetto sisältää korkeintaan kaksi ja puoli musiikillista ideaa, mikä saa kertovassa perinteessä kasvaneen suomalaisen muutaman kerran toivomaan itselleen toisenlaista mieltä. 

Ja tuleehan se sitten, toinen mieli. Musiikki astuu ulos tekijyydestä ja siirtyy omien korvieni vastuulle. Suostun. Jokin värähteleekin kenties.
 

Julkaistu Rondo-Classic  -lehdessä huhtikuussa 2012